Palladiumin ja uraanin hintojen arvellaan nousevan rajusti tulevaisuudessa. Molempien kysyntä kasvaa, mutta eri syistä sillä käyttökohteet eroavat radikaalisti toisistaan.
Listasimme mielenkiintoisimmat yhtiöt, joihin sijoittamalla pääsee kahden metallin arvonnousuun mukaan.
Palladium sijoituskohteena
Palladiumin hinta on yli kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Palladiumin kysyntä kasvaa ja sitä käytetään laajasti muun muassa katalysaattoreissa ja puolijohdeteollisuudessa sen erinomaisen sähkönjohtavuuden ja katalyyttisyyden vuoksi.
Palladiumin tuotanto ei kuitenkaan vastaa kysyntää pitkällä aikavälillä. Palladiumiin voi sijoittaa erilaisten instrumenttien kautta. Kaivosyhtiöiden osakkeiden ostaminen on myös yksi tapa päästä kiinni palladiumiin sijoituskohteena.
Palladiumin hinta on jo korkeampi kuin kullan ja voi kohota vielä lisää pitkällä aikavälillä, kuten myös eToro ennakoi videollaan.
Miten sijoittaa palladiumiin?
Palladiumia louhivia länsimaissa toimivia yrityksiä on muutamia, mutta palladiumin osuus liikevaihdosta on usein pieni suhteessa muihin louhittaviin raaka-aineisiin. Muutamia palladiumiin keskittyviä yrityksiä kuitenkin löytyy.
Impala Platinum Holdings
Impala Platinum on eteläafrikkalainen kaivosyhtiö, joka omistaa useita kaivosyhtiöitä, joista monet keskittyvät palladiumin louhintaan. Impala Palladiumin tuotteisiin kuuluvat myös muun muassa platinaryhmän metallit, kupari ja koboltti. Impala Platinum osti vuonna 2019 kanadalaisen North American Palladiumin, joka oli ainoa palladiumin tuottaja Stillwater Mining Companyn lisäksi Pohjois-Amerikassa.
Impala Platinum on listattu Johannesburgin ja Lontoon pörsseihin, mutta se ei löydy kovin monen suomalaisen välittäjän valikoimasta. Yhtiön arvo on reilut 158 miljardia Etelä-Afrikan randia, eli euroiksi muutettuna noin 9,1 miljardia. Kuten monet kaivosyhtiöt, myös Impala Platinum on arvostustasoltaan varsin edullinen, sen P/E:n ollessa vain 4,6. Osinkoa Impala Platinum maksaa lähes yhdeksän prosenttia osaketta kohden.
Sibanye-Stillwater ($SBSW)
Sibanye-Stillwater* on myös eteläafrikkalainen kaivosyhtiö, joka syntyi vuonna 2016, kun Sibanye Gold osti Stillwater Mining Companyn venäläiseltä Norilsk Nickeliltä. Alalla on enää muutama isompi toimija, kun suurin osa pienemmistä firmoista on ostettu ja fuusioitu isompiin yrityksiin. Sibanye-Stillwater ei silti ole markkina-arvoltaan valtava yhtiö. Noin 6,3 miljardilla dollaria se on suurin piirtein samassa kokoluokassa Metso-Outotecin ja Orionin kanssa.
Liikevaihdon muodostuminen
Sibanye-Stillwaterin liikevaihdosta hieman alle 60 % tulee platinaryhmän metalleista (PGM Platinum Group Metals), joista hieman alle puolet on palladiumia. Kulta tuottaa yhtiön liikevaihdosta noin viidenneksen ja metallien kierrätys loput 20 %.
Sibanye-Stillwaterin kurssi
Kuten Impala Platinumin, myös Sibanyen-Stilltwaterin kurssi korreloi vahvasti platinaryhmän metallien hintojen kanssa ja yhtiöiden käyrät ovatkin hyvin samanlaisia. Yhtiön kurssi on painunut alas. Kurssi on pudonnut vuoden alusta noin 18,5 % ja yhden vuoden aikana saman verran. Yhtiö on myös kohtalaisen edullinen 5,4 P/E:llä ja 6,4 % osinkotuotolla.
Ajantasaiset kurssitiedot eTorosta.
Anglo American
Anglo American* on yli 100 vuotta vanha brittiläinen kaivosyhtiö. Yhtiö on maailman suurin platinaryhmän metallien tuottaja, mutta merkittävä osa liikevaihdosta muodostuu muista raaka-aineista. Yhtiö on 36,6 miljardin punnan eli noin 42 miljardin euron markkina-arvolla mitattuna yksi maailman suurimmista kaivosyhtiöistä.
Anglo Americanin Liikevaihto
Yhtiön liikevaihdosta platinaryhmän metallit tuovat verrattuna Sibanye-Stillwateriin ja Impala Platinumiin pienemmän osan, vain noin 27 %. Yhtiölle merkittäviä liikevaihdon lähteitä ovat muun muassa rauta ja kupari sekä muut yleisemmät raaka-aineet.
Anglo Americanin kurssi
Anglo Americanin kurssi ei ole laskenut yhtä rajusti vuoden alusta kuin Sibanye-Stillwaterin ja Impala Platinumin. Kurssi on tullut alas vuoden alusta noin 11 % ja yhden vuoden aikana kurssi on noussut noin 9,7 %. Anglo American maksaa noin 7,7 % osinkoa ja on 6,6 P/E-luvulla tarkasteltuna hieman korkeammin arvostettu kuin artikkelin muut yhtiöt.
Lue laajempi artikkeli Sijoittaja.fi:ssä: Palladiumin kysyntä ja hinta kasvussa. Miten sijoittaa palladiumiin?
Uraaniin sijoittaminen
Ydinvoima on hiilidioksidipäästöillä mitattuna yksi puhtaimmista sähkön tuotantomuodoista. Euroopan pyristellessä eroon Venäjän kaasu- ja öljyriippuvuudesta, on ydinvoima jälleen palannut keskusteluihin. Ydinvoimaloiden rakennus on hiipunut erityisesti Euroopassa.
Uraaniyhtiöihin sijoittaminen voi olla nyt järkevää, erityisesti pitkän tähtäimen salkkuun.
Suomessa vähitellen täyteen sähköntuotantoon pääsevä Olkiluoto 3 on ensimmäinen EU:n alueella valmistunut ydinvoimala 30 vuoteen. Useat Länsi-Euroopan maat alkoivat ajamaan ydinvoimaloitaan alas, erityisesti Japanin Fukushimassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, mutta nyt uusia voimaloita on jälleen suunnitteilla.
Uraanimarkkinat ovat kiihtymässä
Uraani ja ydinvoima elävät uuden buumin alkuvaihetta. Uraani on tällä hetkellä alihinnoiteltu suhteessa tulevaisuuden näkymään.
Uraani on pitkään ollut hyljeksitty sijoituskohde. Analyytikot eivätkä sijoittajat ole olleet siitä viime vuosina kovin kiinnostuneita. Yksi uraanisijoittamiseen eniten perehtyneistä henkilöistä Suomessa on Mikko Leivo, joka avaa hyvin uraanimarkkinoiden toimivuutta alkuvuodesta 2022 julkaistussa Rahapodin jaksossa.
Uraanin kulutus reaktoreissa vuodessa. Lähde: Nuclear Agency Uranium 2020
Uraani-ETF:t
Sijoittaja.fi:n ETF-työkalun kautta löytyy hakusanalla "Uranium" yleisimmät uraaniin sijoittavat ETF:t:
- Global X Uranium ETF
- Sportt Uranium Miners ETF
Global X Uranium löytyy myös eToron valikoimasta, mutta valitettavasti se on CFD-muodossa eli hinnanerosopimuksena, jolloin mahdollisia tappiota ei voi vähentää verotuksessa. ETF:t löytyvät kuitenkin useiden suomalaisten välittäjien valikoimista.
Uraaniyhtiöt
Täysin uraaniin keskittyviä yhtiöitä on maailmassa muutamia, mutta useille isoille kaivosjäteille uraani tulee sivutuotteena. Tällaisia ovat muun muassa Terrafamen kaivos Sotkamossa sekä kansainvälinen kaivosjätti BHP Billiton*. Terrafame sai luvan uraanin talteenottoon vuoden 2020 alussa ja Suomesta onkin tulossa Ukrainan lisäksi Euroopan toinen uraanin tuottaja. Määrät jäävät silti hyvin pieneksi maailmanlaajuisella tasolla mitattuna.
Maailman suurin uraania tuottava yhtiö on kazakstanilainen Kazatomprom, joka tuottaa yli 40 prosenttia maailman uraanista. Kazatomprom on listattu Lontoon ja Astanan pörsseihin, mutta sitä ei silti välttämättä löydy perinteisempien välittäjien valikoimista.
Cameco* on maailman toiseksi suurin uraanin tuottaja. Se on keskittynyt pääasiassa uraaniin, toisin kuin esimerkiksi BHP Billiton*, jonka liiketoiminnasta vain hyvin pieni osa muodostuu uraanin louhinnasta ja jalostuksesta.
Pääomasi on vaarassa.
Cameco
Cameco* on maailman toiseksi suurin uraanin tuottaja. Se on keskittynyt pääasiassa uraaniin, toisin kuin esimerkiksi BHP Billiton*, jonka liiketoiminnasta vain hyvin pieni osa muodostuu uraanin louhinnasta ja jalostuksesta, vaikka uraanin tuotantovolyymiltään BHP Billiton on suuri yhtiö suhteessa pieniin uraanin tuottajiin. Cameco on myös 11 miljardin markkina-arvollaan ja liiketoimintansa laajuudelta suurin uraanin tuottaja, suhteessa edellä mainittuihin.
Avainluvut ja kurssikehitys
Avainluvuilla mitattuna Cameco näyttää korkeasti arvostetulta 225 P/E:llä ja 7,9 P/S:lla, mutta kuten muissakin uraaniyhtiöissä, Camecon hintaan on jo osiltaan leivottu sisään odotus uraanin hinnannoususta. Cameco on silti niukasti voitollinen yhtiö, kun taas NexGen ja Energy Fuels tekevät tappiota. Camecon kurssi on kehittynyt tämän vuoden aikana hyvin, nousten reilut 16 % vuoden alusta. Vuoden aikana nousua on tullut reilut 22,5 % ja viiden vuoden aikana hurjat 198 %. Osinkoprosentti on Camecolla vielä toistaiseksi hyvin pieni, vain 0,22 %.
Huomioi eettisyys ja riskit
Etelä-Afrikassa on ollut useita väkivaltaisia mielenosoituksia ja lakkoja kaivosyhtiöiden, poliisin, ammattilittojen ja työntekijöiden kesken, joissa on kuollut ihmisiä vuosien aikana. Esimerkiksi Etelä-Afrikan 2014 Platinalakon aikana useita työntekijöitä sai surmansa väkivaltaisuuksissa. Lakko kesti yli viisi kuukautta ja vaikutti negatiivisesti yhtiöiden kursseihin ja maineisiin.
Kaivostoiminnasta aiheutuu myös haittaa ympäristölle, mikäli ympäristönsuojelua ei ole kunnollisesti hoidettu. Kaivostoiminta voi aiheuttaa pysyviä ympäristövahinkoja. Korvauksien saaminen yhtiöiltä ja tuhojen korjaaminen voi olla vaikeaa varsinkin kehittyvissä maissa.
Työturvallisuus ei myöskään ole vielä riittävän korkealla tasolla. Vuonna 2021 kolme Impala Platiniumin työntekijää kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti mutavyöryissä. Työolot ovat viime vuosina parantuneet ja kaivostyöntekijöiden palkat ovat nousseet, mutta suosittelemme tutustumaan yhtiöiden toimintaan ennen sijoituspäätöstä.
Lue laajempi artikkeli Uraanista: Ydinvoiman suosio kasvussa – miten sijoittaa uraaniin?
Sijoita kansainvälisiin yhtiöihin edullisesti
Tässä artikkelissa esiintyvät pörssiyhtiöt Cameco, Rolls Royce ja BHP Billiton löytyvät eTorosta, josta niitä voi ostaa aitoina osakkeina. eTorossa voit ostaa myös osakkeiden osia eli voit hajauttaa vaikka 1000 euron sijoituksen 10 eri yhtiöön.
Saat Sijoittaja.fi:n edut käyttöösi rekisteröitymällä eToroon Sijoittaja.fi:n sivuilla olevien linkkien kautta. ⬇
- Avaa tili: rekisteröityminen on ilmaista.
- Hyödynnä Sijoittaja.fi:n neuvottelemia etuja (eToro tilittää edun manuaalisesti kuukausittain) ja rekisteröidy alla olevan linkin kautta.
- Harjoittele virtuaalisalkulla.
- Tee ensimmäinen talletus.
- Voit aloittaa kaupankäynnin 50 dollarilla.
- Voit käydä kauppaa osakkeiden ja ETF:ien lisäksi myös muissa omaisuusluokissa.